Arrivederci, Roma!

Viimeinen kokonainen päivä käytettiin ahkerasti museoissa. Olemme pitkään aikoneet mennä katsomaan World Press Photo -näyttelyä tässä ihan naapurissa, Museo di Roma in Trasteveressä. Kun sitten vihdoin saimme visiitin aikaiseksi, oli näyttely juuri päättynyt. Tarjolla oli pienehkö kokoelma tauluja ja lisäksi valokuvia Trasteverestä 50–70-luvuilta. Kiinnostavia noista teki lähinnä se, että kuvien kadut ja kujat olivat meille tuttuja.

Positiivinen yllätys sen sijaan oli Palazzo delle Esposizioni, jossa oli esillä Helmut Newtonin valokuvia sekä New Yorkilaista nykytaidetta. Totesimme kumpikin nauttineemme näistä näyttelyistä paljon enemmän kuin edellispäiväisestä MAXXIsta.

Tänään vielä viimeiset kävelyt ja jäähyväiset Roomalle. Viitoskujan asunto ja sen myötä tämä blogi hiljenevät tähän.

Roomaan ei ehtinyt kuukaudessa vielä lähimainkaan kyllästyä. Paljon museoita ja nähtävyyksiä jäi koluamatta, mutta onpahan sitten jotain seuraaville kerroille. Nimittäin niin se vain on, ettei Rooma päässyt näin helpolla tästä akasta eroon. Palattava on vielä, ja kauniimpi puoliskokin on päästänyt sanat “sitten ensi kerralla...” sen verran usein suustaan, että matkaseuraakin löytynee.

Lisäksi miehen kanssa kuukausi lähinnä toistemme naamoja tuijotellen on mennyt paremmin kuin hyvin. Seura ei vieläkään kyllästytä, vaan paranee vain. Ja kun nyt on sattunut löytämään ihmisen, jonka kanssa voi viettää 24/7 yhdessä kuukauden ajan ilman että hermo menee tai edes rupeaisi kertaakaan ärsyttämään, niin tuntuu erittäin hyvältä ajatukselta mennä sen kanssa naimisiin.

Lisäksi olen matkan aikana oppinut ainakin:

• Astumaan luottavaisin mielin lähestyvän auton eteen missä kohtaa katua tahansa
• Kävelemään ajoväylällä jalkakäytävän sijaan
• Olemaan panikoimatta ja kuuntelemaan, jos joku puhuu minulle italiaa
• Hemmetin kriittiseksi pastan suhteen
• Olemaan välittämättä tylystä palvelusta
• Tunkemaan julkisiin kulkuneuvoihin päästämättä ulos haluavia ensin pois
• Käsittelemään artisokkia
• Tarkistamaan roska-aikataulun iltaisin

Silti edelleen. Rooma on ihana. Trastevere on ihana. Matkakumppani on ihana.

Ei muuta kuin kotimaahan ja karaokeen vetämään tätä. Arrivederci, Roma!

Hymy hyytyy

Tuntuu siltä, kuin vasta eilen olisimme raahanneet laukkujamme viitoskujan asuntoon, ja jo nyt pitää lähteä pois. Viikon alku on mennyt aika haikeissa tunnelmissa.

Toisaalta oloon vaikuttaa myös fyysinen tila. Jalat: enemmän rakkoa kuin ihoa. Yleinen terveydentila: flunssa. Iho: tuholaistorjunnasta huolimatta kirput (tai mitkä lie) ovat jatkaneet ruokailuaan ja ulkonäkö on ruttoinen. Roomaan matkaavan kannattaakin varustautua ainakin rakkolaastarein ja antihistamiinein. Itse toin paketillisen Compeedia mukanani ja olen ostanut pari askia lisää.

Tiistaina haimme miehen hääpuvun räätäliltä, johon muuten viikonloppunakin törmäsimme. Herra oli tullut Trastevereen juhlimaan ja sattui paikalle juuri kun astuimme ystävinemme rappukäytävästä kadulle, ja tietenkin tunnisti eksoottiset suomalaiset asiakkaansa. Eilenkin iloinen “From Finland!”-huudahdus kuului heti astuessamme sisään liikkeeseen.

Illalla pyörimme kaupungilla ja spottasimme muun muassa tämän seinämaalauksen:

Eilen kävimme katsastamassa nykytaiteenmuseo MAXXIn. Rakennus sinänsä oli ihan vaikuttava, mutta ei oikein voinut välttää ajattelemasta, että jossain on jokin geneeristen nykytaiteenmuseoiden pakka, josta sekä tämä kyseinen rakennus että esim. Kiasma on vedetty.

Itsehän en nykytaiteesta tai taiteesta ylipäänsä mitään ymmärrä, mutta jotenkin suurin osa teoksista oli hieman kotikutoisen oloisia. Myös mies oli samaa mieltä, joten täten joudumme hieman dumaamaan paikkaa. Jos haluan nähdä esimerkiksi arkkkitehtiopsikelijoiden tulevaisuuden visioita, niin menen TKK:n (nyk. Aallon) päärakennuksen arkkitehtisiipeen ja siellä niitä on, arkkitehtivesojen suuruudenhulluja suunnitelmia. Tuli fiilis, että osa teoksista oli vähän väärässä paikassa.

Museovisiitillä päästiin muuten testaamaan ihan uutta tasoa italialaisessa keittiötaiteessa. Jaan tässä pari reseptiä, joiden avulla jokainen voi myös kotona tehdä herkullisen makumatkan Italiaan.

Pasta & Fagioli

1. Keitä annoksellinen pastaa kypsäksi
2. Avaa purkillinen papuja tomaattikastikkeessa
3. Sekoita

Risotto al formaggio

1. Keitä annoksellinen riisiä. Tavallinen ankelpens kelpaa, älä suotta vaivaudu hienostelemaan minkään risottoriisin kanssa
2. Lisää raastettua juustoa
3. Viimeistele mintunoksalla

KAADA SULA VOI MUNAN PÄÄLLE :----DDDDDDDDDD

No, vastapainoksi olemme toki syöneet lähinnä hyvää ruokaa.

Lohiannos Bir & Fudissa

Jumalainen tryffelipasta Le Sorellessa

Uneton viikonloppu

Viimeinen viikonloppu Roomassa vierähti pyöriessä kaupungilla kavereiden kanssa ja lyhytelokuvaa duunaillessa. Osallistuimme siis kilpailuun, jossa pointtina on tehdä elokuva ideoinnista viimeistelyyn 48 tunnin aikana. Meille on  muodustunut kisaan osallistumisesta jo jonkinlainen perinne, joka tarjoaa hyvän syyn viettää viikonloppu yhdessä ystävien kanssa maltillisesti juopotellen ja yhteisen luovan tekemisen parissa hääräillen.

Tänä vuonna tietysti piti elokuvanteon ohella päästä myös näkemään Roomaa ja kuvausteknisesti äidyttiin varsin kokeelliseksi. Sana “moderni” oli paljon ilmassa, varsinkin perusteluna erilaisille persoonallisille ratkaisuille. Lopputuloksena elokuva, jonka takana ei nyt ehkä ihan molemmilla jaloillaan uskalla seistä. Esim kuolematon: “Odota, sä oot minä!”-repliikki kuvaa pätkän meininkiä aika hyvin.

Emme ole kahdestaan saaneet oikeastaan ollenkaan kierreltyä täällä baareja, joita löytyy vaikka kuinka jo kotikadultammekin. Porukalla pääsimme kuitenkin kurkkimaan niitäkin. Yllättävää oli se, että baarit menevät jo kahdelta kiinni. Joka ilta tuossa vaiheessa nee jotka baariin asti ylipäänsä jaksoivat, olivat kuitenkin jo sen verran poikki, ettemme enää alkaneet selvittää, mistä olisi löytynyt myöhäisempää biletystä tarjoavia klubeja.

Kavereiden toiveesta on nyt myös pizzapaikkoja katsastettu. Dar Poeta oli oikein mainio, bonuksena ihana tarjoilija, joka oli kuin ilmetty nuori Madonna. Ehkä vielä parempi oli kuitenkin Bir & Fud, joka oli salakavalasti naamioitu baariksi, mutta jonka takaosassa lymysikin ravintolasali. Paikka tarjosi erittäin hyvää pitsaa, valikoiman hyviä oluita (ei viiniä) sekä pienen määrän muita annoksia (nämäkin yhden kokeilun + muihin pöytiin katselemisen perusteella laadukkaita).

Toisaalta vieraamme saivat myös maistaa ankeampaa italialaista ravintola- ja palvelukulttuuria: eräässä ravintolassa pöytään kannettiin annoksia, joista osa oli kerrassaan vääriä ja osa poikkesi selvästi menussa kuvatusta. Samaisessa paikassa meille ei useista kyselyista ja lopulta lähtemisellä uhkaamisesta huolimatta saatu tuotua laskua pöytään. Varsin kummallista.

Yhä uudestaan täällä joutuu toteamaan, että vaikka olisikin ihanaa löytää ihan itse ja sattumalta niitä hyviä ravintoloita, niin kuukausi ei siihen tunnu riittävän. Kävelemällä sisään johonkin kivan näköiseen paikkaan päätyy melkein aina ravintolaan, jonka toimintaperiaatteena on tarjota keskinkertaista ruokaa turisteille. Sinänsä tällaisilta paikoilta on ihan rationaalista panostaa siihen, että saadaan matkailija houkuteltua pötään ja tilaamaan sapuskaa. Sillä, onko ruoka tai palvelu tilaamisen jälkeen asiakkaan mielestä hyvää, ei ravintolan tuloksen kannalta ole suurtakaan merkitystä. Turistista ei kuitenkaan saa kanta-asiakasta millään, ja uusia potentiaalisia asiakkaita virtaa kaupunkiin koko ajan.

Sen sijaan http://www.romanelpiatto.it/ -opas on osoittautunut suorastaan korvaamattomaksi avuksi hyvien ruokapaikkojen löytämisessä. Siitä löytyvät ne ravintolat, joissa paikalliset käyvät syömässä, joissa ruoka on tehty hyvin, joissa ei ole punavalkoruudullisia pöytäliinoja eikä Luigia ovella heittämässä jengiä sisään. Näihin ravintoloihin joutuu kyllä varsinkin kesäviikonloppuina tekemään pöytävarauksen tai jonottamaan. Ero vain on sen verran merkittävä, että se kannattaa. Hinta taas näissä paikoissa voi olla edullisempikin kuin ravitsemusliikkeissä, joissa sisäänheittäjä veistelee että: “Whaddaya want? Pizza, pasta? We'we got everything!”.

Pizzaa Bir & Fudissa

Vieraiden lähdettyä yritämme toipua viikonlopusta. Vielä 4 päivää jäljellä, ja niistä pitäisi ottaa irti kaikki mahdollinen. Tällä hetkellä kuitenkin, hieman väsyneenä ja darraisena alkaa olla jonkinlaista lähtöhaikeutta ilmassa.

PS. Yli 1000 sivun katselua! WTF?

Ostia

Keskiviikkona päätimme epävaikaisesta säästä huolimatta ottaa paikallisjunan Ostiaan, tai tarkemmin Ostia Anticaan, eli antiikin Rooman satamakaupunkiin. Tässä on kohde, jota voisi suositella niillekin roomankävijöille, joita historia ei edes liiemmin kiinnosta. Ostiassa nimittäin on tallella kokonainen autioitunut kaupunki, ja pinta-alaan nähden turisteja on hyvin vähän. Rooman keskustasta paikan päälle pääsee alle tunnissa.

Kaupungissa pääsee liikkumaan jokseenkin vapaasti, lähinnä pääsy sortumisvaarassa oleviin rakennuksiin ja katoille on estetty. Täällä siis pääsee leikkimään vähän Indiana Jonesia ja tutkimaan kaupunkia vapaasti.

Välillä tuntuu, että vähän liiankin vapaasti

Vaikka näkyvillä on antiikinaikaisia frecsoja ja mosaiikkeja, on Ostiassa kokonaisuus silti tärkein: kaupungissa kävellessään voi kuvitella, miltä se on loistonsa päivinä näyttänyt ja saada edes aavistuksen siitä, millaista elämä ajanlaskun alussa olisi voinut olla. Lisäksi paikan laajuus on aika vaikuttava. "V*ttu tää on iso!" pääsi allekirjoittaneen suusta useampaankin kertaan, vaikka olin rauniokaupungissa  jo aikaisemminkin vieraillut.

Kierreltävää olisi vaikka kuinka, tai siis tarkemmin sanoen oikeastaan kaupungillisen verran. Kiinnostavaa on esim. käydä  tavernassa, jonka seinältä löytyy yhä “ruokalista”. Koska henkilökunta oli baarista lähtenyt jo joitakin satoja vuosia sitten, turvauduimme ruuan ja juoman suhteen omiin eväisiin ja piknikkasimme raunioden keskellä.

Eilen sitten saapuikin kavereita Suomesta. Viikonloppuna ohjelmassa on siis lyhytelokuvan tekemistä. Ainakin.  

Jätehuoltoa

Suomessahan jätehuolto toimii niin, että täyttynyt roskasäkki nostetaan eteiseen, mistä se käsittääkseni teleporttautuu automaattisesti taloyhtiön jäteastiaan.

Roomassa kierrätetään, mikä on minusta jopa vähän yllättävää. Asunnostamme löytyy omat astiat biojättteelle, muovi-metalli-lasi-kombinaatiolle, paperille ja ei-kierrätettäville jätteille. Kunkin roskatyypin poiminnalle on omat aikansa. 

Suomalaisesta (tai minusta ainakin) tuntuu hieman vieraalta se, että illalla roskat yksinkertaisesti roudataan kadunvarteen odottamaan seuraavan aamun kerääjiä. Näin ollen roskapussikasoja näkee katujen varsilla iltaisin. Ottaa myös aikansa tottua jäteautojen joka-aamuiseen kilistelyyn ja kolisteluun.

Lisäksi pitäisi jotenkin yrittää iltaisin muistaa viedä se oikean värinen jätesäkki odottamaan noutajaansa. Emme ole tässä aivan täydellisesti onnistuneet, mistä syystä on välillä joku ylimääräinen lasi-muovi-metalli-säkki odottellut parvekkeella seuraavaa noutoaikaa (jostain kumman syystä noita lasipulloja näkyy kertyvän). Roska-auton missaaminen muutaman kerran kuitenkin opettaa tarkastamaan roska-aikataulun ennen nukkumaanmenoa.

Outlet-helvetissä

Kyllä sitä kai kuukauden lomasta sopii yksi päivä uhrata pelkästään siihen, että katsastaa paikallisen Tuurin eli keskellä ei mitään sijaitsevan shoppailuhelvetin. Roomassa paikan nimi on Castel Romano ja sinne päästäkseni jouduin ensin ottamaan bussin Terminille ja siitä puljun oman shuttle-bussin.

Paikka on tavallaan ostoskeskus ilman kattoa. Eri brändien kauppoja alueella on sadan verran. Nimekkäämmistä brändeistä ainakin Valentino, Roberto Cavalli, Moschino ja Alberta Ferretti olivat edustettuina, mutta paljon oli myös ihan perusmerkkien liikkeitä (United Colors of Benetton, Adidas, Diesel, Nike, Sisley). Mitään varsinaisia löytöjä tuolta tuskin tekee, pikemminkin kyseessä on jatkuva perusalennusmyynti, jossa sellainen 30% oli tyypillinen alennus. Ja menneiden sesonkien tuotteita tietysti, eikä mitenkään kattavalla valikoimalla.

Zegnalla oli keskuksessa myös aika iso myymälä, jonka näyteikkunassa näkyi pukuja tuntuvasti halvemmalla kuin merkin keskustan liikkeessä tai verkkokaupassa. En sitten tiedä, miten hyvin tuolla on eri kokoja ja malleja tarjolla, mutta kyseisen merkin pukujen käyttäjille voisi mahdollisesti ihan oikeita löytöjä olla tarjolla, jos puvun ei välttämättä tarvitse olla juuri tämän sesongin mallistosta.

Bussiaikataulut oli tietysti laadittu niin kelmisti, että keskuksessa joutui viettämään sen neljä tuntia. Tuossa ajassa ehdin käydä kaikki kiinnostavat liikkeet läpi ja lisäksi tuntea itseni moneen kertaan a) läskiksi, b) köyhäksi. Lopulta olin niin epätoivoisen tylsistynyt, että kävin tsekkaamassa myös brändit, joiden nimissä oli sanoja kuten “cotton” tai “marine” ja näyteikkunoissa pelkkää sinipunavalkoista. Hyi.

Lisäksi kulttuurishokki iski taas, kun jokaisen hiton putiikin myyjille piti sanoa buenaserat, noIdontneedhelpit ja arrivedercit. Hemmetin yltiösosiaaliset italiaanot. Lopulta teki mieli sanoa vain mindyourownfuckingbusinekset, mutta pidättäydyin kuten kunnon suomalaisen kuuluu.

Lopputulema: jos Roomassa haluaa tehdä löytöjä, kannattanee kaupunkiin tulla alennusmyyntiaikaan. Jos on ylimääräistä aikaa (ja minullahan on), niin Castel Romanonkin voi kurkata.

Pukuostoksia ja vieraita

Perjantaina mies yllätti ja ehdotti itse pukukaupoille lähtemistä. Ajattelimme tehdä pienen iltapäiväkävelyn “ihan tossa lähellä” sijaitsevaan kauppaan. Valitettavasti kartanlukija oli erehtynyt Tiberin mutkasta ja näin ollen päädyimme yllättäen kävelemään päälle kymmenen kilometriä jonnekin Eurin suuntaan.

Taaperrettuamme enemmän ja vähemmän epämääräisten asuinalueiden läpi aloin jo ajatella, että tässähän saa olla onnellinen, jos päästään hengissä kotio, mutta mitään pukua täältä ei kyllä löydy. Mutta niin vain siellä olikin esikaupungin syleilyssä pukineliike, jonka räätäliomistaja sovitteli hääpuvun miehen päälle. Lopulta omistajan lisäksi hommaa oli ihmettelemässä pari myyjää ja yhden myyjän vaimo, joka ystävällisesti tulkkasi italian ja englannin välillä ja taisi pistää iloisesti vielä vähän omia juttujaan tulkkauksiin mukaan.

Jollain tavalla meitä on varmasti kusetettu. Sen verran iloiselta omistaja vaikutti kaupat solmittuaan. En oikein tiedä, mitä tapahtui, koska me taas olimme nettitutkimusten perusteella varautuneet kalliimpaan hintaan ja koimme siis tehneemme hyvät kaupat. Puku jäi vielä loppumuokattavaksi kauppaan, joten ehkä huijaus paljastuu siinä vaiheessa, kun mies saa (jos saa?) sen haltuunsa. Oli miten oli, alkaa näyttää siltä, että minun ei tarvitse mennä farkkuihin pukeutuneen miehen kanssa naimisiin.

Lauantai toikin sitten miehen vanhemmat meille kylään. Tosi mukavaa, kun on vieraita. Olemme kuunnelleet täällä lähinnä toistemme juttuja, ja vaikkei niissä mitään vikaa olekaan, niin on välillä hauskaa päästä juttelemaan muidenkin kanssa.

Lauantaina lähdimme vihdoin kiertelmään Palatinusta. Vaikka olin varustautunut opaskirjan kanssa, niin totesin saman minkä ennenkin: Palatinuksen rakennuksia on jotenkin tosi vaikea hahmottaa. Melkein ottaisin opastetun kierroksen, jos sinne menisin uudestaan.

Vieraiden ehdotuksesta käytiin myös Da Enzo -nimisessä ravintolassa Trasteveressä. Paikka on todella suosittelemisen arvoinen: perinteistä roomalaista ruokaa, mutta erittäin hyvin valmistettuna ja jopa edullisemmin kuin turisteille suunnatuissa bulkkiravintoloissa.  Ravintola oli ymmärrettävästi myös hyvin suosittu, joten varaus on suositeltava.

Sunnuntaina söimme sitten taas Ditirambossa, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Itse olin erittäin tyytyväinen varsinkin lakritsalla maustettuun naudanposkeen. Seurueen jälkiruokaintoilija taas kehui jälkkäreitä vuolaasti. Niitä on muuten ravintolassa tarjolla melko pitkä listallinen, jokainen omine suositusviineineen.  Jos nyt jotain negatiivista pitää mainita, niin tarjoilijoita oli ruokailijoihin nähden liian vähän, mikä aiheutti kohtuuttoman pitkiä odotusaikoja.

Vierailut jatkuvatkin sitten aika pian, kun kasa kavereita lennähtää tänne ensi viikonlopuksi. Aikeenamme on osallistua myös uneton48-kilpailuun, jossa haasteena on tehdä lyhytelokuva 48 tunnissa. Olemme osallistuneet kisaan jo parina aikaisempana vuotena, ja harmittelimme hieman, kun se meinasi jäädä reissun takia tältä vuodelta väliin. Onneksi kuitenkin osa aikaisemmista tiimikavereista (ja yksi uusi) ovat nyt tulossa tänne, joten emmeköhän me jonkin häitäisen leffantekeleen saa riivittyä kasaan. Toki välissä voisi yrittää ehtiä vähän jotain muutakin.