Viimeinen kokonainen päivä käytettiin
ahkerasti museoissa. Olemme pitkään aikoneet mennä katsomaan World Press Photo -näyttelyä tässä ihan naapurissa, Museo di Roma in Trasteveressä.
Kun sitten vihdoin saimme visiitin aikaiseksi, oli näyttely juuri
päättynyt. Tarjolla oli pienehkö kokoelma tauluja ja lisäksi
valokuvia Trasteverestä 50–70-luvuilta. Kiinnostavia noista teki lähinnä se, että kuvien kadut ja kujat olivat meille tuttuja.
Positiivinen yllätys sen sijaan oli
Palazzo delle Esposizioni, jossa oli esillä
Helmut Newtonin valokuvia sekä New Yorkilaista nykytaidetta.
Totesimme kumpikin nauttineemme näistä näyttelyistä paljon
enemmän kuin edellispäiväisestä MAXXIsta.
Tänään vielä viimeiset kävelyt ja
jäähyväiset Roomalle. Viitoskujan asunto ja sen myötä tämä
blogi hiljenevät tähän.
Roomaan ei ehtinyt kuukaudessa vielä
lähimainkaan kyllästyä. Paljon museoita ja nähtävyyksiä jäi
koluamatta, mutta onpahan sitten jotain seuraaville kerroille.
Nimittäin niin se vain on, ettei Rooma päässyt näin helpolla
tästä akasta eroon. Palattava on vielä, ja kauniimpi puoliskokin on päästänyt sanat “sitten ensi kerralla...” sen verran usein
suustaan, että matkaseuraakin löytynee.
Lisäksi miehen kanssa kuukausi lähinnä toistemme naamoja tuijotellen on mennyt paremmin kuin hyvin. Seura ei vieläkään kyllästytä, vaan paranee vain. Ja kun nyt on sattunut löytämään ihmisen, jonka kanssa voi viettää 24/7 yhdessä kuukauden ajan ilman että hermo menee tai edes rupeaisi kertaakaan ärsyttämään, niin tuntuu erittäin hyvältä ajatukselta mennä sen kanssa naimisiin.
Lisäksi olen matkan aikana oppinut ainakin:
- Astumaan luottavaisin mielin lähestyvän auton eteen missä kohtaa katua tahansa
- Kävelemään ajoväylällä jalkakäytävän sijaan
- Olemaan panikoimatta ja kuuntelemaan, jos joku puhuu minulle italiaa
- Hemmetin kriittiseksi pastan suhteen
- Olemaan välittämättä tylystä palvelusta
- Tunkemaan julkisiin kulkuneuvoihin päästämättä ulos haluavia ensin pois
- Käsittelemään artisokkia
- Tarkistamaan roska-aikataulun iltaisin
Silti edelleen. Rooma on ihana. Trastevere on ihana. Matkakumppani on ihana.
Ei muuta kuin kotimaahan ja karaokeen vetämään tätä. Arrivederci, Roma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit?