Milano ja Meizör Leisör

Torstaiaamuna etsiydyimme Terminin rautatiasemalle ja otimme junan Milanoon. Pääasiallinen motivaattori tälle matkalle oli Major Lazerin keikka, mutta toki oli muutenkin kivaa päästä kurkkaamaan myös Pohjois-Italian keskus.

Keikkalippujen hommaaminen Suomeen osoittautui jo itsessään aika säädöksi. Hankimme nimittäin jo joskus helmikuussa liput kyseisen artistin Bolognan keikalle, joka kuitenkin myöhemmin peruttiin. Tässä vaiheessa olin kuitenkin saanut jo fyysiset liput (kirjattuna kirjeenä, kuinkas muuten) haltuuni, ja rahojen palauttamiseksi jouduin postittamaan ne hemmetin liput takaisin Italiaan. Onneksi Milanon keikkaa ei peruttu ja uudet liputkin ehtivät saapumaan hyvissä ajoin ennen lähtöämme.

Odotin Milanon olevan tyly ja ruma kaupunki, ja yllätyin positiivisesti. Kaupunki toki oli keskieurooppalaisemman oloinen kuin Rooma, mutta keskusta oli ihan kaunis ja ihmiset vähintään yhtä ystävällisiä kuin Roomassa. Lisäksi Milanossa vasta tajusi, miten kapeita katuja ja miten paljon väentungosta Roomassa on. Oli mukavaa, kun hetken aikaa oli tilaa hengittää vähän vapaammin.

Milanon keskustan kulkijoissa riitti myös paljon ihmisiä, jotka näyttävät siltä kuin thesartorialistin perusteella kuvittelinkin milanolaisten näyttävän. Miehiä kalliissa, kapealinjaisissa ja lahkeista aavistuksen lyhyissä puvuissa ja laadukkaissa kengissä. Naisia hyvin leikatuissa mustissa jakuissa ja korkkareissa.

Jos Roomassa voinkin yleensä laskea itseni siististi pukeutuneiden joukkoon, tunsin Milanossa itseni alipukeutuneeksi. Varsinkin, kun pukeuduimme keikkaa varten ja lähdimme niissä tamineissa etsimään ruokapaikkaa. Tuli hieman liian itsetietoinen olo, kun koin vaatetukseni sekä liian niukaksi että liian räikeäksi kaiken sen hillitynvärisen tyylikkyyden keskellä.

Pienen keskustakierroksen jälkeen päädymme syömään lähelle Porta Romanan metroasemaa ja jos asuni henkilökuntaa haittasikin, niin eivät ainakaan antaneet sen näkyä. Valitettavasti vain ravintolan ulkoasu ja ruokalista antoivat (ainakin meidän mielissämme) lupauksia, joita ruoka ei sitten kuitenkaan pystynyt lunastamaan. Odotimme yksinkertaista, perinteistä ja hyvänmakuista ruokaa, mutta viimeksi mainittu ominaisuus ruuasta jäi valitettavasti puuttumaan. Ravintola oli http://www.casatuaosteria.com/, ei voi valitettavasti oikein suositella. Jotenkin tuli kouluruoka mieleen, ja vaikka sillekin toki on aikansa ja paikkansa (tarkemmin sanoen esiteini-ikä ja koulun ruoakala), niin ravintolassa odottaisi jotai muuta

Tästä kuitenkin illan päätapahtumaan, eli sinne keikalle.

Magazzini Generali keikkapaikkana muistutti olemukseltaan (ja kooltaan) lähinnä Tavastiaa, ja se oli kokolailla täynnä. Keikan alussa ulkona näytti lämpömittari 24 astetta, sisällä lämpötila kohosi varmasti lähemmäksi kolmeakymmentä. Tässä vaiheessa ei enää lainkaan harmittanut, että vaatteita oli päällä niukemmin kuin yleensä. Major Lazer tarjosi vielä koko rahan edestä jumppaa ja hipsterin oloinen italialaisyleisö oli täysillä mukana alusta asti. Lopulta meidän molempien vaatteet ja hiukset olivat läpimärät omasta ja muiden hiestä, sekä päällemme kaatuneista bisseistä.

En muista, koska minulla viimeksi olisi ollut keikalla noin kivaa. Aikaisemmista epäilyistäni huolimatta saimme antauduttua joukkohysterian valtaan ja jaksoimme pomppia koko keikan ihmismassan seassa. Ja tämä lähes selvin päin(!), mitä nyt lopussa alkoi ilmetä nestehukan aiheuttamaa tokkuraisuutta. Italialaisyleisön kunniaksi on mainittava, että vaikka porukka oli alusta asti ihan liekeissä, homma ei karannut missään vaiheessa näpeistä, ja varsinkin pienikokoisemmat naisihmiset otettiin pompinnan tuoksinassa nätisti huomioon. Itsehän olen tuommoisen keskikokoisen italialaisen miehen mitoissa, joten omasta puolestani en olisi muutenkaan ollut huolissani.

Perjantaina ajattelimme vielä pienesti tutustua Milanoon, mutta säiden herra ei taaskaan ollut puolellamme. Kävimme kuitenkin Duomossa kokeilemassa, josko vanha kunnon uhrikynttilätemppu toimisi taas ja saisimme sateen keskeytettyä. Valitettavasti tarjolla ei kuitenkaan ollut automaattia, vaan vain oikeita kynttilöitä, ja arvaahan sen, ettei jumalan mekaaninen lahjominen niillä nyt samalla tavalla onnistu. Niinpä nielimme tappiomme ja palailimme Roomaan sen suuremmin Milanossa pyörimättä.

Rautatieaseman kupeessa kuitenkin kävimme vielä paikallisten kansoittamassa lounasravintolassa. Risottoa emme ole roomalaisilta ruokalistoilta juuri spotanneet, ja kyseinen ruoka taitaakin kuulua lähinnä pohjoisitalialaseen ruokakulttuuriin. Täällä siis tartuimme tilaisuuteen ja valitsimme kumpikin lounaaksemme risotot. Tällä kertaa ruoka oli oikein maukasta, vaikkakin toki yksinkertaista. Annosten väritkin olivat niin herkulliset, että piti ottaa kuva. Miehen lautasella perinteinen risotto alla milanese, itselläni taas mustekalan musteella maustettu versio.

Kotiinpaluu Roomaan tuntui hyvältä, ja totesimme kaupungin tuntuvan jotenkin kotoisammalta sen jälkeen, kun olimme viettäneet hieman aikaa ihan vieraassa kaupungissa. Kotoisuuden tunnetta tosin nakersi hieman se, että emme ruokakaupan kautta palatessamme löytäneet ihan suorinta tietä kotiin, vaikka kyseisen matkan olemmekin jo aika moneen otteeseen tehneet. Trastevere eksyttää yhä.